tiistai 10. heinäkuuta 2018

Krooninen ajanpuute

Mua vaivaa yksi ongelma, nimittäin krooninen ajanpuute. Kesäloma-aika heijastuu työpaikalla niin, että tehdään kahden ihmisen voimin neljän ihmisen työt. Ja jokainen voi kuvitella, ettei siinä hommassa normaali 8.06h työpäivä riitä - ylitöitä on siis pukannut päivittäin. Tähän komboon olen yrittänyt mahduttaa aikaa perheelle arkisten askareiden lisäksi, ja himpun myös puutarhalle ja muille harrastuksille. Tuntuukin, ettei tunnit riitä ja poltan taas kynttilää molemmista päistä, joten aiemmasta viisastuneena yritän muistaa riittävän levon (ne kunnon yöunet!). Sen takia täällä blogissa ja instassa on ollut hiljaisempaa, olen nimittäin huomannut, että somekanavat ovat yksi aikasyöpöistä, jotka tukkimalla saa hieman lisäaikaa muulle. 

Pionien jälkeen puutarhassa on siirrytty kärhöjen ja ruusujen kukintaan. Sateet ovat hieman hakanneet ruusuja ja osa kerrotuista on ottanut hieman nokkiinsa ja mädättänyt nuppujaan, mutta osa jaksaa porskuttaa. Kultahumala on myös toisena kesänään lähtenyt jo ihan kivaan kasvuun ja sen raikas väri piristää kummasti hyötytarhan nurkalla. Toisella puolella porttia kasvaa kärhö Alba Luxuriant, joka on vasta nupuilla. 


Viime kesänä tekemäni uusi istutusalue hedelmäpuiden välissä jaksaa myös ihastuttaa vehreydellään. Alla olevat kuvat ovat siltä alueelta, jossa on siis paljon erilaista perennaa istutettuna hieman cottage garden tyyliin. Tällä hetkellä kukassa ovat kurjenpolvet, kerrotut kurjenmiekat, tähtiputket, kärhöt ja luppiot. Kesäpikkusydämet, tiarellat ja monet muut jaksavat edelleen jatkaa. Aloittelemassa ovat valkoiset ritarinkannukset. 


Ennen juhannusta istuttelin vähän täydennystä tontin nurkkaan, joka on ollut aika vähällä huomiolla. Ulkoreunoilla kasvaa lamoherukkaa, erilaisia hortensioita ja puolikuolleita havuja, jotka on tuotu tänne häpeämään. Alla pari kuvaa näistä uusimmista istutuksista. Tontin takaraja kulkee kuvissa näkyvässä puistikossa. 


Toivottavasti teillä lukijoilla on aikaa nauttia kesästä ja kauniista hetkistä <3

4 kommenttia:

  1. Joskus niitä tunteja tosiaan voisi olla vähän enemmän vuorokaudessa:) Tuntuu että varsinkin näin kesäisin olisi vaikka mitä hauskaa puuhaa eikä kaikkeen millään kerkiä:) Siellä näyttää oikein kivalta, niin kaunista ja vehreää! Nuo kärhöt on sitten kivoja:) Kauniita kesäpäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, kesäisin saisi olla hieman pidempiä päiviä, kun valoisissa illoissa jaksaa puuhaillakin paremmin. Ja kesäisin sitä tekemistä on kyllä huomattavasti enemmän kuin talvisin, jolloin kaikki tuntuu pyörivän vain kodin ja töiden välillä (ja sisätiloissa). Ihanaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kaunista kukintaa! Kiire on ollut täälläkin jokaisen kesäpäivän sana tänä vuonna ja pitäisi ehtiä tehdä yhtä ja toista ja vähän kolmattakin. On kyllä niin totta, että someilu on suuri aikasyöppö.
    Toivottavasti myös sinä ehdit nauttia ihanista kesäpäivistä kiireen keskellä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, koitan muistaa aina välillä pysähtyä ja nauttia kesästä, viime viikonloppunakin olin lapsien kanssa lapsuuden kotimaisemissa ja mökkeilemässä, tavattiin sukulaisia sekä uitiin ja saunottiin, mikä on mukavaa vaihtelua perusarkeen.

      Poista