lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kohti unelmia

Varmaan kaikille lukijoille on tullut selväksi, että minulla on yksi puutarhaunelma ylitse muiden, nimittäin oma kasvihuone. Tällä viikolla otin askeleen kohti tämän unelman toteutumista, sillä tilasin meille kasvihuoneen. Olen jo pitkään pohdiskellut eri vaihtoehtoja ja pallotellut kennolevyjen ja turvalasien sekä valko- ja tummarunkoisten kasvareiden välillä. Kokoluokka on ollut alusta asti selviö, eli alle 10m2. Paikka sille on ollut jo puutarhan rakentamisen alusta asti, eli syksystä 2013, valmiina hyötytarhassa. Sepelipatja on vaan saanut jokusen vuoden odottaa täytettä :D


Ja mihin sitten päädyin? Tummarunkoiseen lasikasvihuoneeseen, Juliana Premium 8.8m2. Tilasin sen Kivikankaalta, joilta kysyin tarjousta jo Kevätmessujen aikaan.

Kuva: juliana.com
Tosin meillä on niin kamalan kiireinen kesäkuu (reissataan miehen kanssa vuoronperään töiden puolesta), että otin kasvarin toimituksen vasta juhannuksen jälkeen, jos vaikka sitten juhannuksen pyhinä ehdittäisiin vähän kivituhkia yms. kärräilemään.

Kesäkukat ja yrtit hain jo viikko sitten puutarhalta, mutta tuli niin kylmät ilmat tänne Kaakkoon, etten ole viitsinyt niitä vielä istuttaa ruukkuihin. Enkä ole myöskään kylvänyt mitään kasvulavoihin. Tuntuu, että kuluneet pari viikkoa (ja aina sinne juhannukselle asti) ovat olleet niin kiireisiä, ettei aika ja energia vaan riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ja tietty lapsiperheessä tietyt kuviot ovat pakollisia, jolloin harrastukset joustavat :D Pitäisi vaan oppia ottamaan löysemmin rantein ja unohtamaan suorituspaineet.


Toivotaan, että lämpöaalto löytäisi taas tiensä Suomeen ja kesä lähtisi käyntiin. Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille - uskotaan unelmiimme, sillä ne selvästi saattavat toteutua :)

6 kommenttia:

  1. Onnittelut uuden ja kauniin kasvihuoneen hankinnasta. Etenkin tämän kevään koleudessa olen ollut omasta kasvihuoneestani enemmän kuin tyytyväinen.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, tämä kevät on kyllä ollut niin jäätävän kylmä, että kasvari varmasti on tuonut siihen vähän lohtua. Odotan myös innolla, jospa viljelykausi vähän venyisi kasvihuoneen myötä, ja vastaavasti satomäärät kasvaisivat :)

      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Onnittelut hyvästä valinnasta ;)
    Meillä ollaan oltu tyytyväisiä Julianaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyy tyytyväisiä Julianan käyttäjiä :) Teillä ilmeisesti sama malli vähän isompana, kun kävin kuvia katsomassa?

      Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista