sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Nettishoppailua

Viimeaikoina olen siirtynyt tulevan kesän projektien suunnitelusta ja haaveilusta toteutuksen suuntaan ja naputellut tilauksia nettikauppoihin. Osan tilauksista olen tehnyt kimpassa, sillä postikulujen jakaminen on järkevää, varsinkin ulkomailta tilatessa. Ekana katsottiin siskoni kanssa kärhöjä Clematis Westphalenilta, tästä kaupasta ollaan kuultu niin paljon hyvää Facebookin puutarharyhmissä, että uskallettiin laittaa tilaus sisään. Ja aivan mielettömän hyvää palvelua olikin. Osa taimista oli tilausta tehdessä statuksella, että tilattavissa huhtikuun puolivälin jälkeen - laitoin rohkeasti kyselyä sähköpostilla näistä ja kaikista muista, mistä olimme kiinnostuneita, ja kas, he laittoivat ne tilaukseen ja laskun pienen kimppa-alen kera sähköpostiin heti seuraavana päivänä. Saatiin siis kaikki, mitä haluttiinkin, toimitus toukokuussa.



Seuraavaksi suunnattiin katsetta Lukon Bulbsille, josta tilattiin viime vuonna ekan kerran kimpassa siskoni ja äitini kanssa, ja samalla kombolla nytkin. Lukonilla on laajat valikoimat erilaisia perennoja, ja viime vuonna erityisesti edulliset pionijuurakot houkuttivat. Tänä vuonna oltiin huomattavasti maltillisempia tilauksen kanssa, eikä tilattu kuin 6-7 erilaista pionia/nuppi. Sen sijaan napsuteltiin koriin enemmän päivänliljoja ja erilaisia kurjenpolvia. Viime vuonna oli pientä lajikesekaannusta kurjenpolvissa, Plenumit olivat tavallisia yksinkertaisia himalajankurjenpolvia, mutta muuten oltiin tyytyväisiä. Hinnat varsinkin pioneissa murto-osan suomalaisten myymälöiden hinnoista.


Eilen vielä laitettiin tilaukset TaimiMoisioon ja Viherpeukaloille. Näiltä tilattiin vielä vähän lisää kurjenpolvia, luppioita, keijunkukkia, väriminttuja (Croftway Pink ja Prärienacht), palloesikoita yms. On tää helppoa, klik, klik, klik ja kas, perennat tilauksessa. Toimitukset otin viikoille 20-21 toukokuussa, jotta kerkeäisin tehdä pohjatyöt eka ainakin johonkin pisteeseen. Lisäksi on laitettu Hankkijan kautta pientä tilausta Tahvosille (tulevat Hankkijan kuormassa ilman lisäkuluja, kun tilaa ennakolta), esim. purppuraomenapuu Aamurusko ja makeakirsikka Stella sekä rungollinen syreeni Norrfjärden ja kultahumala tulossa meille. Lisäksi Viherringin kautta tulee koristekirsikka Kevätsuudelma. Tällaiselle keräilijäluonteelle nettikaupat antavat hyvin uusia mahdollisuuksia kokeilla erilaisia lajikkeita, mitä oman nurkan puutarhamyymälöistä ei löydy. Kunhan lumet sulaa, pitää alkaa kuopsuttamaan urakalla, että saan kaikki maahan. 

Oletko tilannut taimia nettikaupoista Suomesta tai ulkomailta? Minkälaisia kokemuksia sinulla on? Mitä olet tänä keväänä ajatellut hankkia? 

2 kommenttia:

  1. Minulla ei ole kokemuksia nettikaupoista, vaan siemenet ostan yleensä eri kauppojen valikoimista ja muut hankinnat teen käyttämällä lähinnä paikallisia taimimyymälöistä.

    VastaaPoista
  2. Näin varmasti tekisin itsekin, jos paikallisten myymälöiden valikoimat olisi omiin tarpeisiin tarpeeksi kattavat :) Tällöin olisi turha lähteä merta edemmäs kalaan. Nettikaupoista olenkin lähinnä tilannut sellaista, mitä omilta nurkilta ei saa, kuten nuo erikoisemmat kärhöt.

    VastaaPoista