sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Nettishoppailua

Viimeaikoina olen siirtynyt tulevan kesän projektien suunnitelusta ja haaveilusta toteutuksen suuntaan ja naputellut tilauksia nettikauppoihin. Osan tilauksista olen tehnyt kimpassa, sillä postikulujen jakaminen on järkevää, varsinkin ulkomailta tilatessa. Ekana katsottiin siskoni kanssa kärhöjä Clematis Westphalenilta, tästä kaupasta ollaan kuultu niin paljon hyvää Facebookin puutarharyhmissä, että uskallettiin laittaa tilaus sisään. Ja aivan mielettömän hyvää palvelua olikin. Osa taimista oli tilausta tehdessä statuksella, että tilattavissa huhtikuun puolivälin jälkeen - laitoin rohkeasti kyselyä sähköpostilla näistä ja kaikista muista, mistä olimme kiinnostuneita, ja kas, he laittoivat ne tilaukseen ja laskun pienen kimppa-alen kera sähköpostiin heti seuraavana päivänä. Saatiin siis kaikki, mitä haluttiinkin, toimitus toukokuussa.



Seuraavaksi suunnattiin katsetta Lukon Bulbsille, josta tilattiin viime vuonna ekan kerran kimpassa siskoni ja äitini kanssa, ja samalla kombolla nytkin. Lukonilla on laajat valikoimat erilaisia perennoja, ja viime vuonna erityisesti edulliset pionijuurakot houkuttivat. Tänä vuonna oltiin huomattavasti maltillisempia tilauksen kanssa, eikä tilattu kuin 6-7 erilaista pionia/nuppi. Sen sijaan napsuteltiin koriin enemmän päivänliljoja ja erilaisia kurjenpolvia. Viime vuonna oli pientä lajikesekaannusta kurjenpolvissa, Plenumit olivat tavallisia yksinkertaisia himalajankurjenpolvia, mutta muuten oltiin tyytyväisiä. Hinnat varsinkin pioneissa murto-osan suomalaisten myymälöiden hinnoista.


Eilen vielä laitettiin tilaukset TaimiMoisioon ja Viherpeukaloille. Näiltä tilattiin vielä vähän lisää kurjenpolvia, luppioita, keijunkukkia, väriminttuja (Croftway Pink ja Prärienacht), palloesikoita yms. On tää helppoa, klik, klik, klik ja kas, perennat tilauksessa. Toimitukset otin viikoille 20-21 toukokuussa, jotta kerkeäisin tehdä pohjatyöt eka ainakin johonkin pisteeseen. Lisäksi on laitettu Hankkijan kautta pientä tilausta Tahvosille (tulevat Hankkijan kuormassa ilman lisäkuluja, kun tilaa ennakolta), esim. purppuraomenapuu Aamurusko ja makeakirsikka Stella sekä rungollinen syreeni Norrfjärden ja kultahumala tulossa meille. Lisäksi Viherringin kautta tulee koristekirsikka Kevätsuudelma. Tällaiselle keräilijäluonteelle nettikaupat antavat hyvin uusia mahdollisuuksia kokeilla erilaisia lajikkeita, mitä oman nurkan puutarhamyymälöistä ei löydy. Kunhan lumet sulaa, pitää alkaa kuopsuttamaan urakalla, että saan kaikki maahan. 

Oletko tilannut taimia nettikaupoista Suomesta tai ulkomailta? Minkälaisia kokemuksia sinulla on? Mitä olet tänä keväänä ajatellut hankkia? 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kevään tuntua

Ulkona paistaa ihana aurinko! Meidän tontille se pilkistelee lähinnä talon ikkunoista sisään ja etupihalle, sillä takapihaa varjostaa kuusikkokaistale vielä tähän vuodenaikaa. 


Jännittää jo nyt, ehtiikö tontin laidan suojakasvusto kasvamaan tarpeeksi ennen kuin tämä kuusikko menee maan tasalle.. Ollaan siis tarkoituksella jätetty tontin laidalle varsinkin havupuita sekä istutettu erilaisia pensaita, jotka toivottavasti aikoinaan luovat edes vähän tuulen- ja auringonsuojaa suoraan etelästä. 


Tällä viikolla kurvasin Prismaan ja Hankkijalle katsomaan siemenvalikoimia. Erilaisia yksivuotisia kesäkukkia hankin uusien penkkien täytepaikoille, ettei olisi niin kaljua ja tilaa rikkiksille. Lisäksi ostin jo siemeniä hyötytarhaa varten. Viime vuodelta jäi vielä joitain siemeniä, mitkä meinaan myös kylvää. Ja nimenomaa suorakylvää, esikasvatus ei oo miun juttu :D


Oletteko käyneet siemenkaupoilla? Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Blogi löytyy nyt myös instagramista

Kuten jokin aika sitten kirjoittelin (Blogiminuutta etsimässä), taidan olla hitaastilämpeävää sorttia :D Olen pitkään pohtinut, veisinkö blogin johonkin muuhun somekanavaan ja eilen sitten rohkaistuin ja avasin sille oman tilin instagramiin (@eripurastenrauhala). Siellä on helppo jakaa kauniita kuvia ja tykkäillä muiden kuvista. Lisäpontta tähän toi siskoni, joka kirjoittelee tätä nykyä Puutarhamania -blogia ja löytyy samalla nimellä instasta


Olen monesti kertonutkin, että pikkusiskoni on parasta vertaistukea tässä harrastuksessa. Asutaan lähes toistemme naapurissa ja ollaan rakennettu taloja ja pihoja yhtäaikaa. Meillä on täällä nykyisellä paikkakunnalla toisistamme oma pieni tukiverkko, kun sekä me että miehemme ollaan muualta kotoisin. Usein ideoidaan yhdessä, mitä projektia voisi seuraavaksi startata ja mikä sopisi mihinkin kohtaan sekä pyöritään yhdessä puutarhamyymälöissä ja tilaillaan kimpassa perennoja ja kärhöjä ulkomailta. Hurahdetaan yhdessä myös milloin mihinkin, ja onkin kiva jakaa hullutukset jonkun samanhenkisen kanssa :D

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan meitä molempia instagramiin. Tämä blogi säilyy edelleen tarinointipaikkana ja päivittelen totuttuun tahtiin :) Aurinkoista sunnuntaipäivää! Täällä Kaakossa ainakin upea pakkaskeli. 

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Hiihtoloma

Tänä(kin) vuonna suuntasimme Rukalle hiihtoloman viettoon. Mietittiin myös muita vaihtoehtoja, lähinnä Leviä, mutta n. 4h lyhyempi ajomatka Rukalle vei voiton - sinnekin täältä etelästä hurisuttaa reilu 8h autolla parin nopean pysähdyksen taktiikalla. 

Tällä kertaa vuokrattiin mökki Rukanriutalta ja mökki oli tosi siisti, 2008 rakennettu paritalon puolikas. Lasten mielestä parasta lomassa taisikin olla mökin pihaan rakennettu pulkkamäki, jossa sai pienen hyppyrin ansiosta lennokkaat vauhdit. 


Viikko hurahti nopeaan. Ostettiin 5/7 fleksilippu laskettelua varten, millä saatiin pientä joustoa rinnepäivien valintaan kelien mukaan. Keskiviikkona pyrytti lunta ja tuuli sen verran kovaa, että pidettiin suosiolla välipäivä ja suunnattiin Kuusamon Tropiikkiin lepuuttaamaan laskettelusta kipeytyneitä lihaksia. Rinnepäivinä otettiin aina termospulloon kuumaa kaakaota tai mehua sekä makkarapaketti mukaan. Lempparilaavupaikka oli lasten Roosa ja Rudolf -seikkailureitin varrella, jossa on myös pienet poro- ja huskykoira-aitaukset lasten ihmeteltäviksi. Keskiviikkona Rukalla oli iltaohjelmaa ja lopuksi ilotulitus, jota käytiin myös katsomassa. 


Viikko oli hyvin samankaltainen kuin viime vuonna, mutta suurin muutos oli kyllä tapahtunut tyttöjen laskettelutaidoissa: miten helppoa olikaan, kun molemmat tytöt selviytyivät eritasoisista mäistä alas omatoimisesti. Ja tänään kun tultiin kotiin, oli postilaatikkoon kolahtanut nuoremman neidin kutsu kouluun, joten uskottava se on, miun "vauvat" ei oo enää kovin pieniä :D 

Mukavia talviulkoilupäiviä!