lauantai 28. tammikuuta 2017

Talvikompostoinnin haasteet

Miten tässä taas näin kävi? Biolanin lämpökompostori on n. +5C tuntumassa, vaikka yritän toimia kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Talvikompostointi ja siihen liittyvät kikkakolmoset ovat olleet googletuksen aiheenani nyt joka vuosi tässä lämpökompostorin käytön aikana. Miten tämä sitten onkin niin hankalaa :D


Mitä olen kompostoinnista tähän mennessä oppinut, niin massa ei saa olla liian kuivaa eikä märkää. Nämä molemmat asiat olen oppinut kantapään kautta, sillä kompostoria käynnistellessä se oli ensin liian kuiva ja kompostoriin iski muurahaisinvaasio. No, seuraavaksi mentiin ojasta allikkoon, kun lisäilin vähän vettä (tonnikemistinä se "vähän" on aika suhteellinen sana), eli komposti alkoi mätänemään ja sinne iski kärpästoukkainvaasio. Näiden ääripäiden jälkeen tuli jo kuitenkin vähän tuntumaa siihen massan "sopivaan kosteuteen". 

Talvikompostointi on kyllä edelleen täysi mysteeri minulle. Kaiken googlettelun jälkeen olen oppinut, että talvella pitäisi toki kiinnittää huomiota erityisesti siihen, ettei massa pääse jäätymään (kas), eli tarvittaessa lisälämmitystä esim. kuumavesipullojen muodossa. Jo viime talvena viritin kompostoriin styroxista erillisen välikannen, jonka pitäisi edesauttaa lämmön pysymistä kompostorissa. Lisäksi olen tarvittaessa kantanut kompostoriin kuumavesipulloja ja saanut niillä lämpöä vähän ylläpidettyä. 

Ja toki talvella biojätteet kannattaa kiikuttaa kompostoriin mieluummin pienemmissä määrin ja useammin kuin kerta viikkoon isona könttinä. No, tässä on varmaan meidän perheen kompastuskivi, sillä meillä on aika iso biojätteen keruuastia keittiössä, menee yleensä 4-6 päivää (4 hengen perhe, syödään paljon hedelmiä, mutta heitetään vähän ruokaa hukkaan), että se on täysi, ja toki olen niin laiska, etten puolityhjää jaksa käydä tyhjentämässä. Kompostiherätettä käytän tasaisesti ympäri vuoden, lisäilen sitä aina silloin tällöin kuivikkeen sekaan. Kompostikuivikkeena oon käyttänyt joko Kekkilän tai GreenCaren kompostikuiviketta, Biolanilla olisi oma, juuri talvikompostointiin tarkoitettu kuivike, mutta ymmärtääkseni se sisältää extrana vain herätettä, joten vaikutus lienee sama, kun vain lisää sitä kompostiherätettä omatoimisesti kuivikkeen sekaan. Kuivikkeet säilytän lämpimässä varastossa ja kompostorin asetukset ovat "talviasetuksissa". 

Ja joka vuosi tuskailen myös kompostorin tyhjentämisen ajankohdan kanssa. Eli missä vaiheessa kompostori kannattaa tyhjentää talvea vasten, ettei se täyty jo tammikuussa ja jäädy? Yleensä olen tyhjentänyt sen viimeisen kerran lokakuun lopulla ennen ensimmäisiä pakkasia, mutta tänä vuonna oli niin leutoa vielä joulukuussa, että tyhjensin tällöin varovasti pohjalta vanhimpia pois, ja samalla rysäytin massan alas. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin sille, että biojätteet saattavat mahtua sinne just ja just helmikuun loppuun asti. Toki, jos kompostori kävisi vähän kuumempana, jätemassa pienenisi ja uutta tilaa tulisi sitä kautta, mutta.. Olen myös sekoittanut kompostia silloin tällöin talikolla. 

Eli, te kaikki kompostointigurut, kertokaa, kuinka saatte lämpökompostorin toimimaan ympäri vuoden? Vai pitääkö vain tyytyä kohtaloonsa ja odotella kevätaurinkoa, joka sulattaa niin kompostorin kuin puutarhurin mielen. 


Ps. Voisi myös sanoa, että tuolle kompostorialueelle tarttis tehdä jotain. Siinä seisoo myös sen haavekasvihuoneen paikka. 

7 kommenttia:

  1. En ole kompostointiguru. Eikä meillä ole kovin hyvin eristettyjä kompostoreita. Mutta meillä saattaa kompostori olla käymättä talvisin sen 2-4 kk:tta. Mutta meillä on talvia, kun kompostori ei välttämättä simahda ollenkaan, riippuu myös pakkasista. Joskus kerätään lumitalvena lumi lisäeristykseksi ympärille, mutta se pitää poistaa viimeistään maaliskuun lopulla. Keväällä se lumi voi alkaa taas hohkata kompostoriin kylmää, jos ilma alkaa jo olla selvästi muuten plussalla.

    Meillä on vanha n 2 litran vetoinen keksirasia sisällä biojätteille, tulee soppapäivänä täyteen jo perunankuorista. Sitä tyhjennetään joko joka päivä tai joka toinen päivä kompostoriin. Kerran viikossa kompostoria pöyhitään. Kuiviketta ei lisäillä joka kerran jälkeen talvisin. Eli ei joka viikko. Keväämpänä herätetään kompostori urealla (joko rakeina tai vaikka lapsen aamupissalla). Se pyörähtää nopeasti usein käyntiin ja parissa viikossa voi pinta vajota selkeästi. Meillä ei siis haittaa 2-4kk:n toimimaton jakso. Meille on tärkeää, että on kaksi isohkoa kompostoria. Toisessa on jälkikäyminen ja käytössä oleva vetää puolen vuoden - vuoden ruokajätteet. Kuiviketta ja nestettä lisäillään arvion mukaan. Aina ei mene putkeen. Mutta seuraavana kuukautena voi olla taas kaikki paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaalean vihreää! Iso kiitos vinkeistä :) Tuollainen pienempi keksirasia olisi varmaan tälleen talviaikaan järkevämpi biojätteille kuin 10L biojäteastia. Osaatko muuten sanoa, miksei kuiviketta kannattaisi lisäillä talviaikaan joka viikko? Olen nimittäin itse soveltanut Biolanin nettisivujen vinkkejä ja siellä taas muistaakseni mainitaan, että kuiviketta pitäisi laittaa kolmannes tuodun jätteen määrästä. Ja meillä siis usein kompostori tuppaa jäätymään helmikuussa ja käynnistyy taas maaliskuussa, kun aurinko alkaa lämmittää. Jäätymisen takia täyttyy vaan tosi nopsaan ja meillä kun ei ole toista kompostoria (puutarhajätteet toki avokompostorissa), niin pitää laittaa biojätteet sekajätteeseen, mikä ei tunnu mukavalle. Ja tuo urea on muuten hyvä vinkki, voisi rakeita ostaakin jo valmiiksi.

      Poista
    2. Me laitetaan kuiviketta sen verran rennoin rantein (kerralla suurempi määrä), että kompostori kuivuu liikaa, jos sitä vähän väliä lisäillään. Tähän varmaan jokaisella löytyy se oma tapa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olemme kompostoineet koko ajan asuessamme tässä rakentamassamme talossa. Aluksi oli vanha arkkupakastin kompostorina, mutta se ei kestänyt kuin muutaman vuoden. Toimi hienosti, jäätyi toki talvella, mutta suli keväällä. Sitten maltoimme jo ostaan biolanin lämpökompostorin, joka oli aika uusi vielä siihen aikaan ja se on ollut paikoillaan nyt yli 20 v. Toiminut mainiosti. Joku kova pakkastalvi jäätyy, mutta sulaa sitten keväällä. Kuiviketta lisäämme joka kerta sen verran, että kompostiin tuotu tavara peittyy hyvin. Ei tule kärpäsongelmia eikä komposti toimi liian märkänä. Myös hajuhaitat vähenevät. Kuivikkeena käytämme huussikuiviketta. Ei mitään kompostiherätettä. Mikäli tuntuu, ettei toimi, niin silloin pissa auttaa. Tyhjennämme kompostorin yleensä syksyllä joskus syyskuussa, että uusi kompostoituminen lähtee hyvin käyntiin ennen kylmiä. Ja kompostia ei saa silloinkaan tyhjentää kokonaan, vaan sinne pitää jättää hyvä kerros vanhaa pesämunaksi. Näin mikrobikasvusto säilyy ja kompostoitumiseen ei tule katkosta. Uuteen kompostiinhan suositellaan lisäämään jostain hyvin toimivasta kompostista hieman tavaraa, jolloin saadaan oikea mikrobikasvusto sinne siirrettyä. Talvi on joskus haastava, sillä kompostiin pitäisi olla koko ajan vietävää toiminnan ylläpitämiseksi. Toisaalta kovilla pakkasilla emme ole kantta avanneet liian ahkeraan, ettei lämpö karkaisi. Ja jos jäätyy sulaahan se taas keväällä. Lämpöpulloja emme ole harrastaneet. Jäätymisen ongelma on vain se, ettei tavara tahdo silloin mahtua koko talvea. Kompostiin pitää myös viedä tarpeeksi pienenä tavara. Isot appelsiininkuoret ja banaaninkuoret pitää pilkkoa hieman pienemmiksi. Niissä on niin paljon säilöntäainetta, etteivät maadu nopeasti. Emme laita kahvinsakkapusseja kompostoriin, vaan ne tyhjennetään suoraan kukkapenkkeihin ja pussit hävitettään poltettavan jätteen mukana. Samoin munankuoret kuivaan ja murskaan ja ripottelen sitten kalkinsuosijoiden juurille. Syömme pääasiassa ihan tavallista perusruokaa, jossa ei ole kovin paljon säilöntäaineita sisältäviä tuotteita. Ne maatuvat nimittäin hitaasti kompostissa. Pihassamme on toinen kompostori (ei lämpö) kasvijätteille sekä aumakomposti suuremmalle kasvimassalle. En voisi olla kompostoimatta. Niin kivat kulta (multa)kuormat se antaa vuosittain puutarhaan. Eihän se juuri mihinkään riitä, mutta mukava tietää, että edes se osa on kierrätetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella kattavasta vastauksesta, tästä saa varmasti moni muukin hyviä vinkkejä kompostointiin. Ja pahoittelut, etten ollut huomannut viestiäisi aiemmin. Ihanaa elokuuta!

      Poista
  4. Korjasin vähän kirjoitus - ajatusvirheitä tuosta pitkästä tekstistäni...

    VastaaPoista