sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mustilan taimipäivä

Eilenaamulla karautettiin siskoni kanssa Elimäelle, Mustilaan taimipäiville. Tapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja tapahtuma kokosi paikalle niin puutarhaharrastajia kuin myyjiä eri puolilta Suomea. Tarjolla oli kasvierikoisuuksia laidasta laitaan. Varsinkin puita ja pensaita sekä erilaisia lehtiperennoja oli paljon moneen makuun. Lisäksi tarjolla oli luentoja sekä opastettuja kierroksia Arboretumiin erilaisin teemoin. 


Me oltiin tilattu etukäteen Vakka-Taimelta muutamia kärhöerikoisuuksia, ja saimmekin todella hyvää palvelua Muurisen Vesalta. Nyt vain pitää toivoa, että talvehtivat täällä kakkosella ja saamme nauttia kukinnasta ensi vuonna. Lisäksi mukaan tarttui muutamia perennoja sekä Mustilan myymälästä erilaisia vaahteroita, komeakotakuusama, pähkinäpensas ja veikselinkirsikka. 


Arboretum-kierroksella vastaan tuli komeita köynnöksiä ja jouduin hieman haukkomaan henkeä nähdessäni kiinanlaikkuköynnökset ja köynnöshortensiat, jotka kurkottivat taivasta kohti. Hmm, mitenköhän käy omien kanssa..


Myös hortensiat olivat mahtavia kukassaan ja muodostivat upeita kujanteita. Suosittelen siis lämpimästi visiittiä Mustilaan muulloinkin kuin rhodojen kukinta-aikaan. 


Kaiken kaikkiaan aivan loistopäivä, mukavaa porukkaa (kerrankin sitä tunsi kuuluvansa joukkoon :D ) ja ihania löytöjä. Ei tainnut kukaan lähteä tyhjin käsin paikalta ;) 

torstai 18. elokuuta 2016

Sekalaista seurakuntaa

Tällä hetkellä kiirettä pitää sekä töissä että vapaalla, ja pitää toivoa, että syyskuun alkupuoliskon jälkeen helpottaa pahin ruuhka töissä. Lähden syyskuun eka viikko Saksaan työmatkalle, joten sitä ennen pitää hoitaa miljoona hommaa pois alta. Blogi voi siis elää hiljaiseloa, jos/kun en jaksa tänne mitään sanailla kaiken muun päälle. Lapsiperheen arjen ja työelämän yhdistäminen tuntuu nimittäin välillä melko raskaalle setille, joten joskus on pakko unohtaa muut aikasyöpöt ja keskittyä vain siihen olennaisimpaan. Nostan siis hattua niille, ketkä harrastavat ahkerasti, käyvät vaativassa työssä ja pyörittävät perhearkea. 


Eilen kuitenkin kykin vähän puutarhassa (ja maanantaina, kun leikkasin nurmikon ja levitin syyslannoitteet) ja kitkin toivottavasti viimeistä kertaa osan penkeistä. Tontin reunoilla olevissa koivuissa on jo keltaisia lehtiä ja syksy tuoksuu tuulessa - ruusut ja kärhöt jaksavat silti kukkia. Tällä viikolla vettä on vain tullut niin paljon, että eilen sain nyhtää kymmeniä mädäntyneitä ruusunnuppuja irti. Hortensioista osa on vielä nupuillaan, mutta Early Sensationit, mustilan- ja kuutamohortensiat kukkivat jo täyttä häkää, samoin pallohortensia. Myös päivänliljat kukkivat edelleen kauniisti. 


Kovasti odottelen, että kukkasipulit tulevat myyntiin. Kunhan saan ne maahan, alkaa olemaan puutarhanhoitokiintiö tältä vuodelta täynnä. Tuntuu olevan jokavuotinen trendi omalla kohdalla, että mielenkiinto laskee syksyä kohti tasaisesti. Tammi-helmikuussa kaivan luultavasti taas puutarhakirjat esiin ja alan suunnittelemaan jotain tulevalle kasvukaudelle. Nyt oon kuitenkin tyytyväinen, että syksy tulee :D Saa alkaa polttamaan kynttilöitä sisällä ja nauttimaan tunnelmallisista illoista ennen loskaa ja räntää. 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

The naked truth of my garden

Eka työviikko hurahti nopsaan ohi ja tytöt aloittivat arkisen aherruksensa koulussa ja päiväkodissa. Ens viikonloppuna onkin juhlintaa luvassa, kun esikoinen täyttää 8v ja talo täyttyy lauantaina tytöistä, sunnuntaina läheisistä ja sukulaisista. 


Tulevien synttäreiden motivoimina sahattiin tänään raksalta jääneet puut polttopuiksi ja lajiteltiin vielä osa jemmaan mahdollisia pikkuprojekteja varten - yksi rästihomma taas pois listalta. Samalla innostuin lajittelemaan kaikki säilötyt taimipurkit, kun ne pitäisi viedä yhdelle paikalliselle puutarhalle (ottaa ne ilolla vastaan). 

Nämä pari kuvaa ovat kuitenkin perjantai-iltana miehen ottamia, vähän eri kuvakulmista kuin omat ja laajakuvaobjektiivilla "paparazzailtu" (paikat sikinsokin, kuten lapsiperheessä yleensä). Tässä siis se alaston totuus, mikä meidän pihalla vallitsee :D 


Näiden kuvien perusteella pihalla ei muuta kasvakaan kuin nurmikkoa, mutta onneksi asia ei ole näin :D Noh, nyt ehkä ymmärrätte tämän pelinurmikkoahdistuksen, mitä välillä poden tästä meidän pihamaasta, mutta onpahan lapsilla tilaa touhuta ja temmeltää.

Hauskaa alkavaa viikkoa! 

Ps. Mustilan taimipäivä on la 27.8.2016, onko menijöitä? :) 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuisia näkymiä

Viimeinen lomapäivä alkaa olemaan lopuillaan, huomenna alkaa taas arkinen aherrus. Nopsaan se kesä meni. Nyt syksyllä alkaa myös vähän uusia haasteita, sillä aloitan opiskelut nykyisten opintojen päälle :D Saas nähdä, miten tästä selvitään, mutta onneksi nuo alkavat opinnot pitäisi olla töiden ohella suoritettavissa, kun ovat ammattiosaamista täydentäviä opintoja. 

Ohessa vähän elokuisia näkymiä meidän pihalta. Havunurkassa alkaa pian hortensiat kukkimaan ja keväällä istutettu piskuinen japaninmagnolia Vanha Rouva on kesän aikana pörhistynyt mukavasti. Toivottavasti selviää talvesta. Magnolian etupuolella on hibatuija, joka on vähän arempi havu, mutta selvisi hienosti viime talven pakkasista. 


Itäreunalla kukkii ukonhatut, malvikit ja syysleimut. Syysleimuista iso osa paleltui talvella, mutta vaikka emoja kuoli, niin siemenistä on kasvanut uusia. On vähän kaikenkirjava sarja tällä hetkellä :D Pitää katsoa ens keväänä, mitä niille tekisi vai annanko vain olla ja levitä omaan tahtiinsa. 


Talon länsipäädyssä ruusut jaksavat kukkia, vaikka sateet ovatkin vähän kurittaneet. Myös päivänliljat ovat etupihalla kukassaan, mutta kovin persikkaiselta näyttää niin messuostokset kuin osa tilatuista juurakoista. Mikäköhän noissa päivänliljoissa (ja pioneissa) on, että juurakot ovat harvoin sitä, mitä luvataan? 


Tänään oli myös Avoimet Puutarhat. En jaksanut käydä kiertelemässä, kun ei paikallisista puutarhoista avoinna ollut kuin pari hassua. Mietin kyllä siskoni kanssa, josko uskallettaisiin ensi kesänä jo avata omien pihojen portit tapahtumalle. Pitää mutustella ajatusta ja katsoa, mihin ajankohtaan tapahtuma osuu. Tämä elokuu oli ehkä vähän turhan myöhäinen, kesäkuun loppu - heinäkuun puoliväli olisi monella pihalla varmasti parempi kukinnan suhteen. 

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ajatukset jo syksyssä

Tänä vuonna tuntuu luonto olevan pari viikkoa normaalia edellä, ja sen takia alkaa olemaan jo pientä syksyn tuntua ilmassa. Syksy on lempivuodenaikani, joten otan sen kyllä avosylin vastaan. Ensi viikolla alkaa minulla työt ja isommalla neidillä tokaluokka; pienemmän eskari starttaa vasta 18.8. 


Pian pitäisi viskoa syyslannoitteet pihalle ja alkaa miettimään kukkasipulien hankkimista ja istuttamista. Elokuussa riittää vielä puuhaa pihalla, mutta syyskuussa iskee useimmiten jo kisaväsymys :D Lokakuulle olen jättänyt hedelmäpuiden ja arempien kasvien talvisuojaukset. 


Viime talvi oli kamala ja menetyksiä tuli melkoisesti, mutta ilahduttavia yllätyksiäkin oli. Ruusujen talvisuojaukseen pitää tänä vuonna kiinnittää enemmän huomiota, ja pitää tarkistaa, että vanhempien ruusujen juurakot ovat edelleen tarpeeksi syvällä ja tarvittaessa lisätä hiekansekaista multaa. 


Huomenna lähdetään Lahteen tapaamaan kavereita, pitäisi tarkistaa, onko niillä nurkilla kivaa puutarhamyymälää. Yhdelle pienelle marjapensaalle tai hedelmäpuulle olisi tilausta :)