torstai 28. huhtikuuta 2016

Mikä tekee pihasta puutarhan?

Kotipuutarha-lehden huhtikuun numerossa oli mielenkiintoinen kuukauden kysymys: Mikä tekee pihasta puutarhan? Tämä jäi pyörimään mieleeni, sillä olen kutsunut omaa maatilkkuani pihaksi, mutta tällä hetkellä oikeampi nimitys taitaa olla jo puutarha. Lehdessä mielipiteensä tähän kysymykseen oli antanut suunnitteluhortonomi Hanna Hentinen. Hänen mukaansa piha voi olla mikä tahansa taloa ympäröivä alue, kuten asfaltti- tai hiekkakenttä, mutta puutarha on paljon enemmän: puutarha on yksityinen, kasvien suojaama rajattu alue. 

Kuva: Pinterest.com
Olen itse mieltänyt meidän taloa ympäröivän alueen vielä pihaksi, sillä puutarhasta mieleen tulee rehevä ja monipuolinen viheralue, jossa puut tuovat kerroksellisuutta. Meillä tontti vedettiin käytännön syistä lähes kaljuksi rakentamisen alkaessa, joten alkuperäistä puustoa on vain tontin laitamilla. Viimeisen parin vuoden aikana olen istuttanut pihalle isot kasat erilaisia perennoja, puita ja köynnöksiä, mutta rehevyys ja runsas kerroksellisuus ovat tuntuneet haavekuvilta. Tosin on meidän tontillakin jo selvästi jotain tapahtunut, vertailukuvat elokuulta 2015 ja kesäkuulta 2013.


Pihasta puutarhaksi onkin omasta mielestäni enemmän henkinen matka, joka meillä on hiekkakentästä kuljettu tähän pisteeseen. Alkuun kaikki oli aakeaa ja laakeaa, mutta viime kesä loi jo toivoa siitä, että puut kasvavat, perennat rehevöityvät ja kaipaamani vehreys ja kerroksellisuus alkaa muodostumaan. Hedelmäpuut ovat edelleen rääpäleitä, joten yläkuvan ihanaa tunnelmaa saa odotella vielä (vähintään) seuraavat kymmenen vuotta :D Mutta kenties tänä kesänä kehtaan kutsua meidän pihaa jo puutarhaksi. 


Mikä sinun mielestäsi on pihan ja puutarhan ero? Kummaksi sinä kutsut omaa maaplänttiäsi? Näiden pohdintojen myötä toivotan mukavaa vappua! Minulla vappu mennee pihatöissä ja ulkovarastoa maalatessa. Pitää ehkä vetää teekkarilakki päähän ja avata lauantai-iltana kuoharipullo, ihan vain menneiden aikojen muistoksi :D

torstai 21. huhtikuuta 2016

Keväinen Lontoo

Viikko sitten suunnattiin Lontooseen viettämään pidennettyä viikonloppua. Edellisestä visiitistä oli omalla kohdalla vierähtänyt jo lähes 17 vuotta, ja olihan kaupunki hieman muuttunut tänä aikana. Trafalgarin aukio oli ainakin puhdistunut puluista ja puluja ruokkivista papoista (kuulemma koulutetut haukat huolehtivat, etteivät pulut pääse aukiolla villiintymään). 

Valittiin hotelli Templen alueelta, vähän sivumpana pahimmasta hälinästä, mutta silti kävelymatkan päässä tärkeimmistä nähtävyyksistä. Käveltyä tulikin, askelmittariin tuli lähes 20 000 askelta joka päivälle, joten thank god muistin ottaa hyvät kävelykengät jalkaan (viimeksi Tukholmassa kävi päinvastoin, 10 cm korot ei oo kaikista parhaat turistikävelyihin :D ).


Lontoossa oli jo kevät selvästi pidemmällä, kirsikkapuut ja magnoliat kukkivat upeasti. Säät olivat epävakaiset, mutta se ei lomailua haitannut. Ekaksi illaksi varattiin London Eye-käynti auringonlaskun aikaan. Olikin mahtavaa seurata auringonlaskua ja kaupungin valojen syttymistä korkeuksista käsin.


Kahdelle seuraavalle päivälle otettiin Hop on - Hop off -kortit turistibussiin. Tämä oli ihan hauska ratkaisu, sillä bussikyydillä pääsi mukavasti näkemään eri alueita ja kuulemaan samalla kertomuksia historiasta. Käytiin British Museumissa katsomassa Egyptin aarteita ja Hyde Parkin kulmilla. Lisäksi kierrettiin Piccadilly Circusta ja Trafalgarin aukiota. Lauantaina piipahdettiin shoppailemassa SoHossa ja Buckinghamin palatsilla katsomassa, onko 90-vuotias kuningatar kotosalla. Myös HMS Belfastilla käytiin tutustumassa vanhaan sotalaivaan.


Viikonloppu Lontoossa oli erittäin onnistunut irtiotto arjesta. Hyvää ruokaa ja juomaa, parasta seuraa ja kaupungin koluamista.


Kevät on kirinyt omilla nurkillakin. Loman aikana lumet olivat sulaneet lähes kokonaan, joten hiljalleen pitäisi orientoitua pihahommiin.. Palaillaan!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Nyt on messuiltu

Viikonloppuna järjestettiin Helsingissä Kevätmessut, joka lienee puutarhaharrastajien suurin massatapahtuma Suomessa. Saman katon alta löytyi monenlaista katseltavaa ja ihmeteltävää. Useampi bloggari oli myös paikalla ja messuista on moni ehtinyt jo kirjoitellakin, joten toivottavasti jaksatte vielä kuvia katsella :D 

Itse napsin kännyllä kuvia omaa silmää miellyttävistä jutuista, ja tässä muutama kaunis yksityiskohta sisustukseen ja somistukseen liittyen. 
 

Raudoitusverkkoa näkyi käytettävän monessa kohtaa. Se onkin edullinen ja helposti saatavilla oleva tuote, joka näköjään taipuu moneen. Itse tykkäsin varsinkin tuosta ideasta, jossa ruukut on kiinnitetty raudoitusverkkoon. Vähän samaa ideaa toteuttaakseni ostin messuilta Kekkilän Viherseinän (Tokmannin pisteellä vain 25e); kolmen ruukkupidikkeen avulla saa ruukut seinälle ilman erillistä tukirakennelmaa. Koukattiin kotiinpäin lähtiessä vielä Ikean kautta, josta ostin siihen rosteriset ruukut. Nyt vielä mietinnässä, laitanko tuon Viherseinän sisälle vai ulos :D Alla vielä yksi DIY-vaihtoehto viherseinälle. Myös pölleistä tehtyjä penkkejä näkyi, ja näitähän meilläkin on terassilla ja pihalla. Kierrätys ja edulliset materiaalit tuntuivat olevan vahvasti läsnä, mikä on mukavaa, sillä joskus parhaat ideat syntyvät pienellä budjetilla.


Tässä vielä parhaita paloja messuilta.


Lasten leikkialue oli myös toteutettu kivasti messuilla, tällainen boulderointiseinä olisi varmasti kenen tahansa muksun mieleen hiekkalaatikon rinnalla. Hyönteishotellikin löytyi vähän isompana versiona :D Hyönteishotelli on yksi to do -listalla olevista jutuista ensi kesälle. Lasten kanssa olisi mukava nikkaroida parikin erilaista hotellia tontille.


Ja loppuun vielä kuva kuormasta, joka tarttui messuilta mukaan. Oli vähän tiivis tunnelma autossa, kun reissussa oli neljä naista ja Kevätmessujen lisäksi poikettiin Ikeassa. Kuski oli ainut, jolla ei ollut ostoksia sylissä asti :D


Mukava viikonloppu takana. Toivottavasti ensi viikonloppu on vähintään yhtä mukava, sillä suunnataan miehen kanssa kahdestaan Lontooseen torstaiaamuna pidennettyä viikonloppua viettämään. Pihalta on lumet alkaneet jo mukavasti sulaa, joten reissun jälkeen pääsee varmaan jo aloittelemaan pihahommia; sormet jo suorastaan syyhyää :D Aurinkoista alkavaa viikkoa lukijoille!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Odotusta ilmassa

Ensi viikolla alkaa Kevätmessut ja itse odotan messuviikonloppua jo innolla. Pääsen viettämään laatuaikaa äidin, siskon ja parin kaverin kanssa päiväksi ja toisaalta myös inspiroitumaan ja haistelemaan puutarhan kevättuulia. Meillä on lunta vielä maassa reilu 20cm, joten oman pihan kuopsuttelua saa vielä tovin odotella, sen takia esimakua on kiva hakea vaikka vähän kauempaa. 

Messutarjontaa olen käynyt jo kurkkimassa, ja perinteisesti itse olen innostunut eniten niistä pisteistä, missä myydään taimia tai juurakoita. Hollantilaisiin irtojuurakoihin en enää kajoa, sillä ne eivät yleensä ole sitä, mitä luvataan. Pionien Kodilta tein ennakkotilauksen netin kautta ja noudan tilaamani pionit ilman rahtikuluja messuilta. 

Ohessa hieman inspiskuvia Pinterestistä, miten pioneja voi yhdistellä sekapenkkeihin. Kaunis yhdistelmä varsinkin alla oleva pionit + tarhakurjenpolvet + jättipoimulehdet. Myös nukkapähkämö näyttää kivalle pionipenkin reunalla, samoin kärhöt.


Kärhöistä tämän kevään hankintoihin kuuluvat prinsessat Diana ja Kate. Princess Katea metsästin jo viime kesänä, mutta turhaan, ja Dianaa minulle piti tulla Viherpeukaloilta jo viime vuonna, mutta se olikin jokin liila mysteerikärhö.

Kaikki kuvat: pinterest.com

Edellisen postauksen messuliput menevät Johannalle ja Marille - laitatteko yhteystiedot minulle eripuraset(at)gmail.com tai tämän postauksen viestikenttään, niin laitan liput tulemaan asap :) 

Vinkkinä muuten, että Tokmannille oli tullut perennajuurakoita, esim. neidonkurjenpolvia, erilaisia päivänliljoja, syysleimuja, keijunkukkia ja pioneja. Hinta vain 1.59e/pkt, joten kannattaa käydä kurkkaamassa!