maanantai 26. joulukuuta 2016

Jouluillan tunnelmaa

Täällä on vietetty rauhallinen joulu (lapsiperheen mittapuulla). Ohessa muutama kuva meidän joulukuusesta tänä vuonna. Meille on jo vuosia joulukuusi hankittu vanhempieni naapurista, Nurmelan joulupuulta. Kuuset ovat olleet jalokuusia, eikä koskaan ole ollut ongelmia karisemisen kanssa, vaan aina on kuuset pysyneet hyvänä loppiaiseen asti. Toki ovat melkoisia juoppoja, kastelemassa saa olla pari kertaa päivässä. 


Lapset koristelivat kuusen tänäkin vuonna. Miä perinteiseen tapaan viritin jouluvalot ja helminauhat paikoilleen, mutta sen jälkeen tytöillä oli vapaat kädet. Rakastan Mailegin ja Pentikin joulukoristeita, mutta meillä kuusessa on esillä sekalainen kattaus, milloin mistäkin vuosien varrella haalittuja koristeita. Aina välillä haaveilen ihanista lasipalloista ja valkoisista koristeista, mutta joudun tässä kohdassa joustamaan muun perheen toiveiden mukaan, kissoja unohtamatta.. Mitään särkyvää ei nimittäin uskalleta kuuseen laittaa, kun nuorempi kissa on vasta 1.5v ja käy nytkin alaoksien koristeita nykimässä.  

Kuvissa näkyy myös FDS:n kampanjasta hankittu Tolomeo Basculante Lettura -valaisin. Pitkään pohdin olkkariin sopivaa lukuvaloa, ja mielestäni tämä on siro ja tyyliin sopiva. 


Kohta pakataan tyttöjen kanssa ja suunnataan autonnokka pariksi päiväksi omien vanhempieni luo. Leppoissaa loppuvuotta! 

2 kommenttia:

  1. Hyvää loppuvuotta! Haastan sinut kertomaan puutarha/pihavuodesta 2016 kahdellatoista kuvalla. Lähdetkö mukaan? Käy jättämässä linkki postaukseesi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan. Itse hyydyn talvikausina puutarhan suhteen, joten kamalasti talvikuvia ei ole, mutta koitan keksiä jotain muuta :D Käyn lisäämässä linkin blogiisi, kunhan saan postauksen askarreltua.

      Poista