torstai 18. elokuuta 2016

Sekalaista seurakuntaa

Tällä hetkellä kiirettä pitää sekä töissä että vapaalla, ja pitää toivoa, että syyskuun alkupuoliskon jälkeen helpottaa pahin ruuhka töissä. Lähden syyskuun eka viikko Saksaan työmatkalle, joten sitä ennen pitää hoitaa miljoona hommaa pois alta. Blogi voi siis elää hiljaiseloa, jos/kun en jaksa tänne mitään sanailla kaiken muun päälle. Lapsiperheen arjen ja työelämän yhdistäminen tuntuu nimittäin välillä melko raskaalle setille, joten joskus on pakko unohtaa muut aikasyöpöt ja keskittyä vain siihen olennaisimpaan. Nostan siis hattua niille, ketkä harrastavat ahkerasti, käyvät vaativassa työssä ja pyörittävät perhearkea. 


Eilen kuitenkin kykin vähän puutarhassa (ja maanantaina, kun leikkasin nurmikon ja levitin syyslannoitteet) ja kitkin toivottavasti viimeistä kertaa osan penkeistä. Tontin reunoilla olevissa koivuissa on jo keltaisia lehtiä ja syksy tuoksuu tuulessa - ruusut ja kärhöt jaksavat silti kukkia. Tällä viikolla vettä on vain tullut niin paljon, että eilen sain nyhtää kymmeniä mädäntyneitä ruusunnuppuja irti. Hortensioista osa on vielä nupuillaan, mutta Early Sensationit, mustilan- ja kuutamohortensiat kukkivat jo täyttä häkää, samoin pallohortensia. Myös päivänliljat kukkivat edelleen kauniisti. 


Kovasti odottelen, että kukkasipulit tulevat myyntiin. Kunhan saan ne maahan, alkaa olemaan puutarhanhoitokiintiö tältä vuodelta täynnä. Tuntuu olevan jokavuotinen trendi omalla kohdalla, että mielenkiinto laskee syksyä kohti tasaisesti. Tammi-helmikuussa kaivan luultavasti taas puutarhakirjat esiin ja alan suunnittelemaan jotain tulevalle kasvukaudelle. Nyt oon kuitenkin tyytyväinen, että syksy tulee :D Saa alkaa polttamaan kynttilöitä sisällä ja nauttimaan tunnelmallisista illoista ennen loskaa ja räntää. 

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Kyllä se syksy jo alkaa tulla, lehtiäkin jo alkaa tippua. Syyslannoitus pitäisi vielä tehdä. - Tsemppiä sinulle arkeen ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, tulee tarpeeseen :) Tänä viikonloppuna juhlitaan meidän 8-vuotiasta neitiä, joten siivouksen ja leipomisen täyteinen viikonloppu :D

      Poista