maanantai 11. heinäkuuta 2016

Pihahommat edistyy

Tämän kesäprojekti alkaa hiljalleen (ehkä) valmistumaan (thank god!). Motivaatio on hieman ollut koetuksella, ja viime viikon vesisateet tulikin hyvään saumaan, sai "luvalla" lorvailla muutaman päivän. Tuntuu nimittäin kurjalle ajatella omasta kodistaan työleirinä, mutta kieltämättä se ajatus on monesti viimeaikoina mielessä käynyt. Itsehän ollaan työleirimme järjestetty ja helpommallakin voisi päästä. 


Onneksi joissain kohdissa alkaa jo puuhastelu näkymään. Vielä ois monta repsottavaa nurkkaa  tontilla, mutta ens vuonna jatketaan. Nyt vain ylläpitoa loppukesä (kunhan se pergolaportti saadaan valmiiksi, sekin onneksi jo sahattu ja pohjamaalattu, palikat pitäisi lyödä kiinni ja vetää pintamaali). 


Blogeja ja Pinterestiä selatessa iskee välillä "pihakateus", toivoisin varsinkin, että meidän pihan puut kasvaisivat pian täyteen mittaansa, mutta taitaa mennä vielä vuosi jos toinenkin, ennen kuin ne näyttävät joltain. Alla oleva kuvat on meidän "ruusupenkeistä" tai yrityksistä kasvattaa ruusuja, niin jalompia kuin pensasruusuja :D Oikeanpuoleisen pläntin sain istutettua tänään, eilen kärrättiin siihen mullat - niin vain hujahti 20 tonnia multaa pihalle (kottikärryillä). Hyötytarhasta laitan kuvia, kunhan saadaan pergolaportti paikoilleen.


Autokatoksen vierustalle tehty penkki on alkanut vähän vehristymään, jotain hyvää sateistakin. Tuo japaninriippalehtikuusi Stiff Weeper on kyllä näyttävä kaveri, sen juurelle istutin tupastiarellaa, aika herkkä pari. Etupihan puoleen hain euroopanlehtikuusi Pulin tällä viikolla. Toivottavasti kaverukset selviää talvesta.


Ja sitten niitä ruusuja, tosin vain yksittäisiä kukkia, sillä sateet tekivät melkoisesti hallaa ja osa nupuista mätäni sen siliän tien. 

Cuthbert Grant
Prairie Joy
Mary Rose
Morden Blush
Loppuviikosta alkaa miullakin loma: jaksaa, jaksaa, painaa, painaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti