lauantai 2. huhtikuuta 2016

Odotusta ilmassa

Ensi viikolla alkaa Kevätmessut ja itse odotan messuviikonloppua jo innolla. Pääsen viettämään laatuaikaa äidin, siskon ja parin kaverin kanssa päiväksi ja toisaalta myös inspiroitumaan ja haistelemaan puutarhan kevättuulia. Meillä on lunta vielä maassa reilu 20cm, joten oman pihan kuopsuttelua saa vielä tovin odotella, sen takia esimakua on kiva hakea vaikka vähän kauempaa. 

Messutarjontaa olen käynyt jo kurkkimassa, ja perinteisesti itse olen innostunut eniten niistä pisteistä, missä myydään taimia tai juurakoita. Hollantilaisiin irtojuurakoihin en enää kajoa, sillä ne eivät yleensä ole sitä, mitä luvataan. Pionien Kodilta tein ennakkotilauksen netin kautta ja noudan tilaamani pionit ilman rahtikuluja messuilta. 

Ohessa hieman inspiskuvia Pinterestistä, miten pioneja voi yhdistellä sekapenkkeihin. Kaunis yhdistelmä varsinkin alla oleva pionit + tarhakurjenpolvet + jättipoimulehdet. Myös nukkapähkämö näyttää kivalle pionipenkin reunalla, samoin kärhöt.


Kärhöistä tämän kevään hankintoihin kuuluvat prinsessat Diana ja Kate. Princess Katea metsästin jo viime kesänä, mutta turhaan, ja Dianaa minulle piti tulla Viherpeukaloilta jo viime vuonna, mutta se olikin jokin liila mysteerikärhö.

Kaikki kuvat: pinterest.com

Edellisen postauksen messuliput menevät Johannalle ja Marille - laitatteko yhteystiedot minulle eripuraset(at)gmail.com tai tämän postauksen viestikenttään, niin laitan liput tulemaan asap :) 

Vinkkinä muuten, että Tokmannille oli tullut perennajuurakoita, esim. neidonkurjenpolvia, erilaisia päivänliljoja, syysleimuja, keijunkukkia ja pioneja. Hinta vain 1.59e/pkt, joten kannattaa käydä kurkkaamassa!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva päästä näkemään, minkälaisen osaston te bloggarit olette saaneet aikaiseksi :) Nähdään siellä!

      Poista
  2. Jee, ihanaa päästä messuilemaan. Toivottavasti mukaan tarttuu paljon ideoita ja vähän juurakoita :-) Tokmannin juurakoihin jo sorruin, ne oli niin edullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätmessuilla käy kyllä mukava kuhina, kun paljon samanhenkistä porukkaa yhden katon alla. Siellä on yleensä ollut kasapäin erilaisia messutarjouksia, joten löytöjä on helppo tehdä.

      Miäkin sorruin noihin Tokmannin juurakoihin, Sulo Vilén sanoin "kun halvalla sai" :D Laitan messulipun tulemaan mahd. pian, niin toivottavasti kerkeää sinulle ennen messujen alkua.

      Poista
  3. Onpa inspiroivia kuvia! Rupesin heti pohtimaan omaa pihaa ja nukkapähkämölämpärettä: sen taakse kun kaivaisi sopivan montun ja valmistaisi pionipedin... ai jai!

    Jos tuollaiset penkit teet teille, niin pyydän heti päästä kuolaamaan niitä paikan päälle (mikäli sallit minun päästä paikalle, kuolani lienee kuivan kesän kastelupelastus :), sen verran upealta näyttää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, lämmin tervetulotoivotus meidän pihalle, jos Lpr:n nurkilla poikkeat kesäaikaan :D Tällä hetkellä tää miun projektipenkki ammottaa tyhjyyttään, kun mullatkin puuttuu vielä - pohjat kaivurit teki lokakuun lopussa. Voipi mennä siis tovi ja toinenkin, ennen kuin pionit puhkeavat tuollaiseen kukkaloistoon meidän pihalla :D Pitää muuten mainita, että ekoja pionipenkkejä suunnitellessa eksyin ekaa kertaa Googlen kautta sinun blogiisi, kun olit tehnyt hyvät ohjeet pionipenkin perustamiseen, kiitos siis vinkeistä :)

      Poista