sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma Rukalla

Hiihtoloma alkaa olemaan lopuillaan täällä Kaakkois-Suomessa. Vietettiin viikko Rukan maisemissa lasten kanssa lasketellen. Meillä tytöt (5 ja 7v) alkoivat laskettelemaan vasta tänä talvena ja itsekin pidin yli vuosikymmenen tauon laskettelusta ja vähän jännitin, miten homma lähtee sujumaan, kun nyt pitäisi selviytyä rinteistä ja hisseistä lapsien kanssa.. Käytiin aluksi muutama kerta harjoittelemassa lähistöllä olevassa Myllymäessä, ja isompi neiti oppi laskemaan sujuvasti heti ekalla kerralla, kun otettiin tytöille yksityistunti hiihto-opettajalta. Pienemmällä neidillä vauhti tuppasi kiihtyä helposti, joten päädyttiin ostamaan valjaat :D


Ollaan käyty aiemminkin Rukalla, joten tiedossa oli ennestään, että rinteet ovat helppoja aloittelijoille ja paikka on lapsiperheiden suosiossa. Vuokrattiin huoneisto reilun kilometrin päästä Rukan keskustasta, josta Ski Bussilla pääsi helposti rinteisiin heti aamusta. Kelit suosivat viikolla, pikkupakkasta (-5-8C) ja aurinkokin paistoi parina päivänä kauniisti. Hiihtolomailijoita riitti rinteissä varsinkin alkuviikosta, loppuviikkoa kohti ryysis väheni ja torstaina sekä perjantaina sai käydä laskemassa ilman suurempia hissijonoja. Otettiin perhelippu kuudelle päivälle, tosin mies oli ainut, joka jaksoi kaikki kuusi päivää laskea :D Me tytöt vietettiin yksi lepopäivä Kuusamon Tropiikissa lilluen. Tyttöjen suosikiksi osoittautui Vuosselin alue ja erityisesti lapsille tehty Rosan & Rudolphin seikkailureitti, jonka varrella oli erilaisia pujotteluratoja, laavu ja poroja. Laavulla paistettiin makkarat ja juotiin kuumaa mehua jokaisena laskupäivänä. 


Loppuviikosta pienempi neitikin uskaltautui laskemaan ilman valjaita: kun porukkaa oli vähemmän, ei rinteissä tarvinut varoa ihan niin paljon muita laskijoita. Kaiken kaikkiaan kiva lomaviikko, ehkä ensi vuonna Alpeille tai vielä vähän ylemmäs Lappiin? 



Aurinkoisia talvipäiviä lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Kauniit maisemat! En ole ikinä lasketellut. Minusta se näyttää pelottavalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, rohkeasti vaan kokeilemaan! Suht loivat ja pitkät rinteet ovat parhaita, en itsekään piittaa jyrkistä rinteistä ja liian kovasta vauhdista (itsesuojeluvaisto) :D Ja aikuisiällä olen minäkin laskettelua opetellut, nytkin oli pitkä tauko välissä, kun vasta tänä talvena vietiin tytöt rinteeseen. Ruka on helppo paikka aloittelijalle, ja jos ei laskettelu maistu, niin ulkoilumahdollisuudet ovat alueella hyvät muutenkin :)

      Poista