maanantai 23. marraskuuta 2015

Syksyiset asetelmat

Meillekin satoi lauantaina ensilumi, mutta laitan nyt kuvia viikon takaa, kun en ehtinyt näitä aiemmin julkaisemaan. Meillä syysasetelmat terasseilla ovat yleensä simppeleitä; callunoita, havuja, hopealankoja, sammalta, käpyjä yms. Tänä syksynä lehdissä ja blogeissa on vilahtanut ihania asetelmia ja kransseja sammaleesta (erityisesti kanaverkon sisälle tehdyt sammalkuuset olisivat hauskat vaikkapa terassille), tekisin, jos vain löytäisin aikaa :D Senpä takia tyydyn vain ihailemaan muiden omia ja tallentamaan ideat takaraivoon. Jospa sitten jonain vuonna. 


Toin kuitenkin viikonlopun mammalavisiitiltä muutamat hauskat vanhat pokaalit (metalliset), joihin ajattelin viritellä hyasintteja joulua ajatellen. 

Sisälle saatiin Iittalan Aitio-hylly paikoilleen. Vähän täytettä taas seinille. Seuraavaksi voisikin ottaa tähtäimeen meidän makkarin seinän rei'ittämisen tauluilla ja peilillä (kehtaanko tunnustaa, että kaikki tavarat olleet kohta vuodenpäivät valmiina odottamassa :D ).  


Viime viikolla napsin siskon lapsista muutamia joulukorttikuvia, ja samalla kokeilin, josko omat tytöt innostuisivat poseeraamaan, ja lopputulos oli tässä:


Taidetaan askarrella joulukortit tänä vuonna :D Rentoa joulunodotusta!

2 kommenttia:

  1. Nätti asetelma. Kiitos Joutsenon vinkistä. Siellä pitääkin käydä katselemassa ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :) Facebookista löytyy aukioloajat Sisustuspuoti Helkkä Dreamsille, kannattaa piipahtaa näin joulun alla, on aivan ihana paikka.

      Poista