tiistai 4. elokuuta 2015

Lomailua

Meidänkin perhe on vihdoin lomamoodissa. Ollaan mökkeilty ja sukuloitu sekä vietetty aikaa metsässä marjoja ja sieniä poimien. Olen taas viime aikoina kiitellyt nykyistä asuinpaikkaa moneen otteeseen. Mikään ei ole mukavampaa kuin suunnata lähimetsiin mustikkaan, sieneen ja aukoille vattuja poimimaan, lakkojakin saatiin jokunen litra paikalliselta suolta. Nämä ovat niitä maalla asumisen hyviä puolia, huonojakin toki on, sitä en kiellä ;) Kohta alkaa taas uudenlaisen arjen opettelu, kun meidän isompi neiti aloittaa koulun.


Pihalla ruusut ovat olleet kukassaan. Ruusut ovat kyllä ihania, mutta myös melko työläitä ja vaateliaita kaunottaria. Tänä kesänäkin olen sumutellut kirvoja ainakin kolmesti kaikista pihan ruusuista ja viime talvena tuli myös ekat menetykset, kun syksyllä istutetut Kiss Me-ruusut eivät sitten keväällä jaksaneet noustakaan. Näitä pitää myös lannoitella ruusulannoitteella jokusen kerran kesän aikana, että jaksavat kukkia, ja tänä kesänä runsaat sateet ovat mädättäneet osan nupuista.

New Dawn
The Fairy
Pinktopia

Ohessa sekalainen sarja pihakuvia, vähän joka puolella kukkii ja on vehreää :)



Kärhötkin jaksaa kukkia edelleen, vaikka tänä keväänä istutettuja. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että selviävät tulevasta talvesta.

Justa
Hagley Hybrid
Piilu
Pian hortensiat aloittelevat kukkaloistoaan. Kuutamohortensia, Early Sensation ja Bombshell ovat jo kukassaan, mutta tarvittaisiin vielä vähän lämpöä ja aurinkoa, että syyshortensiat ja muut vähän myöhäisemmät lajikkeet aukaisisivat kukintojaan.

Kuutamohortensia
Aurinkoista elokuuta!

Ps. Ollaan saatu seurailla tuulihaukkaperheen edesottamuksia: läheisen ladon seinustan pesässä on muutama pienokainen kasvamassa. Maaseudun iloja ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti