torstai 25. kesäkuuta 2015

Kesäkuun lopun kuulumiset

Juhannus oli ja meni. Kaikista sääennusteista ja varoituksista huolimatta täällä Kaakossa saatiin nauttia kohtuullisista juhannuskeleistä. Lämpöä oli n. 20C eikä sadettakaan tullut sitten ennustetusti. Juhannusta vietettiin sekä kotona että mökillä, molemmissa paikoissa lämpesi palju, vaikka mökillä saatiin jo talviturkitkin järveen heitettyä. 


Pihalla on pensassyreenit vasta tällä viikolla alkaneet kukkimaan. Isabellansyreeni James McFarlane kukkii leikkimökin luona, samoin puistosyreenit, nuokkusyreeni ja lumipalloheidet.

 

Leiksan luona myös tarhajuoru aloittelee kukintaurakkaansa. Tämä on siitä mielenkiintoinen kukka, että yksi kukka kestää vain päivän, mutta uusia kukkia tulee jatkuvasti lisää. Kukinta-aika on todella pitkä. Tätä meillä on sekä sinisenä että pinkkinä. Myös kurjenpolvet ovat kiitollisia kukkijoita, ja leiksan luona niitäkin on melkoinen rypäs erilaisia lajikkeita, samoin kuin akileijoita.


Etupihan puolella jättipoimulehtirivistö on taas melko rehevä ilmestys. Kultatyräkki on pihalampun kupeessa melkein jo kukkinut. Nämä ovat niitä harvoja keltaisia kukkijoita meidän pihalla. Havualueella suikerotuhkapensaat kukkivat.


Myös ruusuorapihlaja innostui kukkimaan nyt toisena vuotenaan meidän pihalla.  Aivan ihana ilmestys, ja toivon todella, että tämä viihtyy meidän pihassa jatkossakin. 


Ja loppuun pieni paljastus: siskoni värikylläinen koti on tulossa pian esittelyyn Talosanomissa. Me rakennettiin taloja aikoinaan samaan aikaan ja naapurustoon. Pieni tukiverkko tässä lähellä on osoittautunut moneen kertaan tarpeelliseksi, muut sukulaiset kun asuvat reilusti kauempana.


Toivottavasti pian lämpenee. Sääennusteiden mukaan täällä kaakkoiskulmalla pitäisi olla parhaat lomailukelit, tosin omaan kesälomaan on vielä kuukauden päivät..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti