perjantai 24. tammikuuta 2014

Mennyttä ja tulevaa

Kenties olisi aika rikkoa radiohiljaisuus. Syksy meni todella nopeasti muutosten tuulten puhaltaessa. Tässä pari kuvaa marras-joulukuulta.
Lumet tosin ehtivät sulaa ennen joulua, mutta se ei onneksi joulufiilistä latistanut.

Suurin muutos arkeen on ollut, että pitkä kotiäitiura on ohitse ja paluu sorvin ääreen tapahtunut. Uutta arkea on opeteltu pikku hiljaa, vaikka ei yli viiden vuoden poissaolo sitten loppujen lopuksi kovin pitkältä ole tuntunut :D

Lastenhuoneisiinkin on saatu viimein String Pocket-hyllyköt paikoilleen. Eihän niitä haudottu kuin puolisen vuotta varaston perukoilla..

Ja syy, miksi juuri tänään kirjoitan, on Kannustalon uusi Muuttovalmiit -mallisto. Sieltä voi bongata muutaman kuvan meidänkin kodista Rauhala 162:n kohdalta ;)

Aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille!

Meillä suunnitellaan kevään aikana pergolan rakentamista takapihalle, ja se pergolaporttikin olisi vielä tekemättä. Tänä vuonna mennään siis aika kevyen ohjelman mukaan, kun välillä pitää ladata akkuja.