tiistai 30. joulukuuta 2014

Koti ammattikuvaajan linssin läpi

Kuten joku ehkä muistaa, niin meidän koti vilahteli Kannustalon Muuttovalmiit -esitteessä muiden kauniiden kotien ohella. Valokuvaaja Eveliina Mustonen kävi meillä vuoden 2013 keväällä kuvaamassa kotia sisältä (n. 5 kk muutosta) ja vastaavasti sitten syksyllä 2013 kuvaamassa taloa ulkoa (1 kk multien tulosta pihalle). Tässä nyt muutamia kuvia meidän kodista tuolloin keväällä 2013. Talo ei tuolloin ollut vielä lopullisessa pintamaalissaan, joten näyttää hyvin toisenlaiselta kuin nykyään. Myös sisustus on elänyt niin vuodenaikojen mukaan kuin muutenkin. Ja pienenä kertauksena, että talo on malliltaan Rauhala 162, joka valmistui lokakuun lopulla vuonna 2012.


Näistä valokuvista jäi kiva muisto koko perheelle ja kotikin kuvattu vähän eri vinkkeleistä kuin täällä blogissa. Pihakuvia luvassa sitten myöhemmin, ensi vuoden puolella. 

Onnellista uutta vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti