tiistai 9. lokakuuta 2012

Tasaista tahtia eteenpäin

Talolla on työt edenneet tasaista tahtia. Yläkerrassa on kaikki seinät maalattu ja kattopaneeleita laitetaan. Loppuviikosta alkaa kuulemma jo parketin asennus, joten loppusuoralla ollaan.

Ulkoapäin talo on maalausta vaille valmis. Talo tuli tontille kertaalleen pintamaalattuna (paitsi valkoiset osat), ja koska syksy on jo näin pitkällä, niin loppumaalaus jää ensi kevääseen, kuten pihatyötkin.


Takkakin saatiin valmiiksi viime viikolla, kun pieniä viivästyksiä oli matkassa (paketissa rikkinäinen laatta, ja uusia odotettiin sitten Italiasta asti). Uunisepät muistivat meitä takkasetillä viivästysten takia, ja eduslasi pääsee takan eteen, kunhan loppusiivous on tehty. Tässä meidän siro ja kaunis Lokki:


Yläkerran keskeneräisyyden takia alakertakin on vielä hyvin pitkälti suojattuna ja toimii välivarastona mm. yläkerran kiintokalusteille, välioville yms.

Sauna käsiteltiin vain parafiiniöljyllä ja lopputulos oli simppeli ja nätti:


Ja tässä tilanne yläkerran suhteen tänään (kirvesmiehet Ahola ja Eloranta töissä):


Yläkertaan odotellaan nyt vain suihkua, jonka piti tulla jo ajat sitten, ja nyt selvitellään, missä se matkustaa. Tämän jälkeen saisi putkari tehtyä loput asennukset kylppärissä ja kalusteasennus pääsisi hiljalleen käyntiin. Kyllä tämäkin talo valmistuu, vaikka kuoppainen tie on ollut ja välillä uskoa koeteltu ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti