perjantai 11. toukokuuta 2012

Risusavotta

Tällä viikolla on ahkeroitu tontilla. Meillä olikin melkoinen urakka edessä, kun risua ja puita oli koko tontin täydeltä. Maanantaista torstaihin vietettiin tontilla hikisiä hetkiä, mutta se kannatti - nyt se on ohi. Tiistaina oli appiukko apuna, mutta muuten huhkittiin siellä kahdestaan. Pari kertaa meinasi iskeä äitiä ikävä, mutta sisulla mentiin ;)

Harmi, kun ei ihan alkutilanteesta ole kuvia (kuin talvelta, jolloin täysi totuus ei lumen alta vielä ollut paljastunut), mutta tiistaina oltiin jo tässä tilanteessa:


Keskiviikkona sitten innostuttiin oikein urakalla, joten puita ja risuja kaatui rytinällä. Isoin homma taisikin olla niiden kantaminen tuohon pyörätien varteen, jotta risuauto voi käydä ne siitä myöhemmin noukkimassa. Torstaille ei jäänyt enää kuin siistimistä ja viimeiset silaukset sekä talon kulmien merkitseminen. Tytöt olivat mummolassa hoidossa kaksi yötä ja tulivat appiksien kyydissä takaisin torstaina, ja tontilla olikin kiva syödä välipalaa samalla kuin me aikuiset mittailimme talon kulmia ja pähkimme lämpökaivon paikkaa.


Tässä vielä muutamia kuvia tontista:

Kaakkoiskulmasta kuvattuna, naapuritalo pilkistää kiven takaa.
Talo tulee tähän keskelle
Luoteiskulma ja sisääntulo tontille, autotalli tulee tästä 8m päähän
Tänään onkin paranneltu kipeitä jäseniä ja lilluttu koko perheen voimin Holiday Club Saimaan kylpylässä. Todella kiva paikka hengähtää arjen kiireistä, ja ainakin näin arkipäivänä todella rauhallinen paikka.

Ja perään pientä urputusta; Domus ei ole vieläkään toimittanut kalustepiirustuksia. Tällä viikolla niiden piti tulla, mutta eipä näkynyt. Sen sijaan kyselyihin tuli vain vastaus, että ensi viikkoon menee pakollakin. Toivotaan, ettei niihin tarvitse tehdä enää paljon muutoksia, jotta saadaan tämä homma pysymään edes jollain tapaa aikataulussa.. Sähkösuunnitelmaakaan ei kuulemma tehdä ennen kuin Domukselta on saatu kalustesuunnitelmat. Huoh.

2 kommenttia:

  1. Ompas komean näköinen luonto siellä ympärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontti sijaitsee todella rauhallisella alueella, ja tosiaan puistokaistaleet kahdella sivulla. Lisäksi kuultiin yhdeltä naapurilta, että onpa tuolla meijän tontin laidassa näkynyt karhukin - toivottavasti me ei törmätä karhuihin ikinä.

      Poista